Päätimme lähteä Pepin kanssa kiertämään metsätielenkin, jossa olisi hyvä mahdollisuus pitää Peppiä irti. Aurinko paistoi täydeltä taivaalta ja oli ihanan raikas syksyinen sää.

Lenkkeily alkoi erittäin hyvin. Olin aivan hurmiossa metsän tuoksusta ja äänistä. Täydellistä luonnon terapiaa! Peppi nautti myös selvästi monista uusista hajuista ja hyvänmakuisista kävyistä. :D

Jonkin aikaa käveltyämme kiljaisin "käärme!!" ja ohitin pienen kyykäärmeen hyvin rivakasti. Heti ajatukseni meni Peppiin, joka vapaasti kuljeskeli aikaisemmin kyyn ohi. Katsoin oliko Peppi kunnossa, mutta Peppi jatkoi lupsakasti matkaansa kyykäärmeestä mitään tietämättä. Huoh!! Tässä vaiheessa ajattelin, että onneksi otin kyytablettipakkauksen mukaan. Sen jälkeen matka jatkui tietä ahkerasti silmällä pitäen... Peppi juoksenteli vapaana.

Eipä aikaakaan, kun jälleen huusin "käärme!!". Se käärme oli meidän kaikkien edessä, joten kerkesin kutsua Pepin välittömästi luokseni ja napata syliin. Kun käärme oli jälleen ohitettu laskin Pepin maahan eikä Peppi tiennyt tästä toisestakaan käärmeestä yhtään mitään.

Kylläpä minulla sydän hakkasi, mutta loppu matka sujui onneksi ongelmitta. Ja kyseiselle tielle palataan vasta pikkupakkasten tultua... Onneksi säästyimme kyynpuremilta ja palasimme taas kokemusta rikkaampana tietäen miltä tuntuu kävellä miinakentällä. :)