Ihanaa, kevät! Aurinko paistaa ja lumet sulaa kovaa vauhtia täällä maalla. Linnutkin ovat iloisia laulellessaan! Kuraisilta karvatassuilta ollaan vielä toistaiseksi vältytty, mutta eipä kauaa. Auringosta nauttivat myös koirat, sen kyllä huomaa! Tervetuloa kesä ja kärpäset!

Pepille odotellaan vieläkin juoksuja, piakkoin pitäisi alkaa. Pepillä on ulkona taas "Ai mitä, huusitko sä mua vai?" -vaihe. :D Typy ei aina ota kuuleviin korviinsa, kun mamma kutsuu luokseen. Asenne on Pepillä seuraavanlainen: "Joo kyllä mä kohta tulen, kunhan olen ensin käynyt tuolla kauempana. Mä näin siellä taatusti jonkun tai sit se onkin joku kiva haju. Heippodei, palaillaan! " Joo nähdään, tuumailen vain minä. :D

Uusia tuulia puhaltaa Pepin elämään. Muutto Jyväskylään alkaa olla ajankohtainen. Luulen, että Peppi sopeutuu uuteen ympäristöön hyvin ja saa paljon ihailijoita. :) Vielä kaukaisempia suunnitelmia ovat toisen koiran hankkiminen tai Pepin pentue, josta mahdollinen tytär jäisi meille kotiin. Jokatapauksessa käymme Maurin kanssa kasvattajakurssin Jyväskylässä. Katsotaan sitten, minne ja miten elämä meitä johtaa.

Niin ilossa, kuin surussa, koirat antavat minulle hyvin paljon! Perhettäni on koetellut alkukeväästä suuri suru. Sellaisena hetkenä huomaa hyvin, kuinka tuo pieni karvainen otus antaa voimia ja saa minut luottamaan tulevaan. Kuinka paljon omaa koiraansa voikaan rakastaa, tuntea ystävyyden, tuntea vilpittömän rakkauden. Tätä kaikkea Peppi minulle on. Jotain hyvin arvokasta. Isä lähti, mutta niinkuin Kaija Koon sanoista "...aina kun jotain häviää, aina jotain jäljelle jää...", näin ajattelen myös minä. Kun katson omaa lempeää sessuani, tiedän, että elämä antaa meille paljon ihania hetkiä. Isää ei takaisin saa, mutta Pepille voin tarjota kaikkea parasta yhteisen elämämme varrella.

Hyvää loppukevättä kaikille lukijoille!